Sivut

1.12.2013

Pitkästä aikaa

Olenkohan kipeäksi tullut kun ensimmäisen kerran piiiitkään aikaan tekee mieli kirjoittaa kuulumisia..

Paljon on tapahtunut viime postauksen jälkeen, mutta ei kuitenkaan mitään kovin erityistä, tosin Laran tilassa tuli eilen pieniä muutoksia niistä kerron kohta.

Laran kanssa ollaan käyty pariin otteeseen Ville Vaurion valmennuksissa ja Lara on ollut ihan huippu hyvä ja olen saanut paljon irti tunneista ja Larasta.



Viime viikon sunnuntaina 24.11. olin Laran kanssa KaKen estekisoissa hyppäämässä 80cm. Verkka meni hyvin, Larppa hyppäsi hyvin, toimi ja oli avuilla.

Radalle mentäessä se ei suostunutkaan menemään toiseen päähän ja alkoi hyppiä pystyyn, tapa jota eniten inhoan tossa hevosessa.. Sain sen kuitenkin runnottua lähemmäs päätyä ja ohjattua ensimmäiselle esteelle. Toinen este olikin yleisöön päin ja Lara aloitti taas ylöspäin pomppimisen ja esteelle tuli kaksi kieltoa. Olisin saanut jatkaa radan loppuun, mutta en saanut sitä rauhoittumaan joten jätin homman kesken. Ensi kisat kokeillaan jossain muualla kuin kotona.

Marbellan kanssa tultiin tallin mestaruuskisoissa toisiksi
helppo c 63%
60cm 4vp



Eilen aamulla Julle soitti, että Lara vaan makaa, eikä syö eikä juo. Lähdin siitä sitten talliin katsomaan ja arvelinkin matkalla sen olevan sitä samaa mitä pari kuukautta sitten oli eli ähkyä. Taluttelin Laraa ja soitin Anivettiin josta eläinlääkäri pian tulikin.
Lara letkutettiin, siltä otettiin verinäytteet ja se sai kipulääkettä.



Kipulääkkeestä huolimatta Larppa kuitenkin alkoi taas kuopia, potkia ja täristä. Soitin uudelleen eläinlääkärille ja hän käski lähteä ajamaan Helsinkiin. No äkkiä sitten siinä hommattiin vetoauto ja traileri ja pakattiin Lara kyytiin ja lähdettiin kohti Yliopistollista hevossairaalaa.

Siellä Lara ultrattiin ja todettiin kuvasta että sillä on koliitti eli paksusuolen tulehdus. Lara letkutettiin, kanyloitiin ja sille annettiin jotain mömmöä nenäletkun kautta. Kuumetta sillä oli 40,7 astetta eli aika reippaasti.
Jouduin jättämään sen Viikkiin 2-3 päiväksi ja sitten katsotaan mikä on tilanne.
Lara saa nyt agressiivista hoitoa ja jos se parissa päivässä vastaa hoitoihin, se pääsee kotiin, mutta jos ei niin se joutuu teho hoitoon ja seurauksena voi tulla verenmyrkytys.



Nyt se saa antibioottia, tulehduskipulääkettä, nestettä letkusta ja kanyylista ja kahta, vai kolmea muuta lääkettä. Täytyy nyt vain toivoa että hoidot auttavat ja saan Laran vielä kotiin. Täytyy myös toivoa, että kanyyli ei tulehdu, sillä Laralla on enää vain se ainoa kaulasuoni ja jos se tulehtuu ja Lara menettää sen, niin se menettää samalla myös henkensä, sillä ilman sitä ei selviä.



Huhhu tulipas pitkä postaus, toivottavasti nyt tämä hetken kirjoitusmieli jatkuisi ja jaksaisin enemmän päivitellä kuulumisia.

27.10.2013

TEHO seuraeste 27.10.13

Tänään 9.30 menin talliin, harjailin Marbellan ja pakkasin tavarat traikkuun ja kymmenen aikaan otettiin suunnaksi Artukaisten kisat.

Kävin maksamassa ja otin ponin pois kopista ja varustin sen. Kävelin jonkin aikaa Åsan kanssa ja sitten mentiin verkkaamaan, luokkana tällä kertaa meidän ensimmäinen 70cm.



Verkassa Mb oli hiukan jännittynyt ja pinkeä, tehden ihmeellisiä pyrähdyksiä jonkun ratsastaessa ohitse. Hetken ravailin ja laukkailin ja otin sitten pari verkka hyppyä ristikolle. Ensimmäisenä heti turha kielto, toisella yrityksellä ei mitään ongelmaa. Verkassa Mb jäi pohkeen taakse ja hypytkin olivat sitä laatua.

Radalla ensimmäinen alas, jäin itse himmaamaan liikaa ja hiukan kiinni joten tuli huono hyppy ja tiputus. Muuten Mb oli hyvä, hiukan löysähkö ja edelleen pohkeen takana, mutta yli mentiin kaikista se on ehkä pääasia. Viimeisen esteen puomi otettiin myös mukaan joten tulokseksi tuli 8vp.



Seuraavaksi tallin omat koulukisat ja KAKEn estekisat kotitallilla jossa hypätään 70cm ja Laralla jotain luokkia myös, sekä vielä oman tallin estekisat 29pv johon myös molemmilla poneilla.

Laran kanssa treenamisen seuraava este on epäsopiva satula.. Nyt vaan odotellaan satulaekiä paikalle fiksaamaan penkkiä. Onneksi romaanin kanssa kuitenkin parempi, mutta olen koittanut mennä enemmän kuitenkin ilman.

Ihana aloitus aamulle !

20.10.2013

Kysymyspostaus

Kuinka korkea marbella on?

  • En osaa sanoa, veikkaan 130cm ja jotain päälle, olisikohan aika lähellä pikkuponi rajaa ?

Mä olen n. 167cm pitkä
Mikä on marbellan isä ?

  • Flora´s Hof Magic

Tiedätkö missä sandy & sohvi nykyään asustavat ?

  • Sandysta en tiedä. Sohvi asustaa Jalasjärvellä, pikkutallissa ja sillä on kaikki oikein hyvin.
Sohvia olen käynyt moikkaamassa

Oletko kuullut, että sandy myydään ?

  • Olen joskus kesällä kuullut jostain jotain, mutta taisi olla vain jonkun omia puheita.
Mikä on lempivärisi ?

  • Mulla ei ole mitään yhtä tiettyä väriä, itselläni pidän vaaleista ja neutraaleista väresitä, kun taas hevosella pidän värikkäistä ja hyvin erottuvista väreistä.
Mikä kamera sulla on ?

  • Nikon d3100
Milloin hyppäät laran kanssa kisoissa?

  • En tiedä, viimeistään sitten kun kotitallilla on kahdet kisat marraskuun lopulla.


Lempihevosesi keiramon tuntsareista ?

  • Iiro tai Riia



Mitkä on sun tulevaisuuden suunnitelmat?

  • Lähitulevaisuudessa jatkan niin kuin tähänkin asti, käyn töissä tammikuuhun asti jonka jälkeen etsin uuden paikan, ruokin tallilla, ratsastan molempia Laraa ja Marbellaa ja toivottavasti päästään kisailemaan lisää.

Mikä on sun unelma-ammatti?

  • Voi apua, en osaa sanoa. Olen vieläkin vähän hukassa, että mitä työtä haluaisin tehdä, mutta tällä hetkellä pidän omasta työstäni paljon.
Voisitko kuvitella työskenteleväsi hevosalalla?

  • Voisin


Kumpi on kivempi ratsastaa, Lara vai Marbella?

  • Vaikea sanoa, molemmissa on omat puolensa, toinen on helppo ja toinen vaikea. Marbella on kevyt ja herkkä ja aina 100% mukana tekemässä töitä, toisaalta valmennuksissa en sen kanssa saa niin paljon irti. Lara taas vaatii paljon työtä ja on palkitsevaa kun onnistutaan ja saan sen toimimaan täydellisesti. Hypätessä pidän molemmista yhtä paljon. 


Paljonko vietät aikaa tallilla päivässä?

  • Kaiken vapaa-ajan. Arkisin aamulla 15min-2 tuntia ja iltapäivisin/iltaisin 3,5 tuntia. Viikonloppuisin yleensä n. 10-12 tuntia.
Harrastatko jotain muuta kun ratsastusta?

  • En harrasta
Mikä on sulle tärkeää ratsastuksessa?

  • Se että niin minulla kuin hevosellakin jää hyvä maku suuhun ja että on kivaa.


Asutko yksin/vanhempien luona?

  • Vanhempien luona, tarkoituksena kuitenkin viimeistään keväällä muuttaa yksin.
Voisitko tehdä joskus jonkun lifestyle postauksen?

  • Voin tehdä, onko ideoita ?

Miksi ratsastat ja kisaat marabellan kanssa?

  • Koska minua on pyydetty.
Mikä on larassa parasta?

  • Koko luonne, ei ole mitään yhtä tiettyä.
Mihin tykästyit eniten koeratsastuksessa laraan?

  • Kaikkeen, se oli heti sellainen mun tunt-+uinen heppa, se on vähän säpäkkä mutta kuitenkin kiltti ja siinä on haastetta ja se lämpenee sopivasti esteille.


Minkä tasoinen lara on?

  • HeB re 120cm
Miksi ratsastat ja hyppäät yleensä lenkkarella? Itse en ikinä pystyis :D

  • En jaksa käyttää kenkiä ja chapseja, sillä chapsini ovat rikki ja niitä saisi joka kerta teippailla ja uusia en ole saanut aikaiseksi hankkia :D Lenkkarit ja HAI saappaat ovat parhaimmat ratsastuskengät!
Lempi blogi, miksi?

  • Mutsis on, koska pidän Emilian kirjoitustyylistä, blogin ulkoasusta ja kuvista.
Tiiätkö miksi emppu ei pidä enää blogia daisystä? Oli tooosi hyvä blogi, kaipaan :/

  • En kyllä tiedä.
Miten hevosen omistaja arki on alkanut sujua? :)

  • Olenhan jo perjaatteessa omistanut hevosen 2 vuotta ;) Hyvin sujuu, aivan kuten Leksankin kanssa.
Lempi varuste laralla, entä sinulla?

  • Suitset Laralla ja kypärä minulla.


Mitä varusteita lara tai sitä tarvitsisitte?

  • Lara ei tarvitse tällä hetkellä oikeastaan mitään, mutta vohveli-, villa- ja ratsastusloimen haluaisin. Minä tarvitsisin uudet ratsastuskengät ja chapsit tai saappaat!
Suurin hyppäämäsi este, kenellä? Entä laran kanssa?

  • Luulisin että 115cm Lilianilla. Laralla metrinen.
Lilian

Kuinka korkean esteen lara on hypännyt parhaimmillaan?

  • 120cm ainakin.
Kisat maneesissa vai ulkona?

  • Ulkona

Pikkupakkasilla ratsastus maneesissa vai ulkona?

  • Ulkona niin kauan kun valoa riittää ja kenttä on kunnossa 

Paras puoli larassa, entäs huonoin? Entä marabellassa?

  • Larasta jo parhaimman kerroinkin, huonoin on sen todella huono tapa- pystyyn hyppiminen. Marbellan paras puoli on 100% läsnäolo, huonoin sen pieni koko.

Mitä luokkia menet tulevaisuudessa laralla?

  • Sen näkee sitten tulevaisuudessa ;)
Oudoin asia larassa?

  • Sen ihmeelliset "vetopaniikkikohtaukset", saattaa siis ihan pienestäkin yhtäkkisestä liikkeestä nykiä päätä ja saada vetopaniikin tyylin kohtaus, saa näitä myös silloin tällöin kun vie ovesta sisään tai ulos ja vahingossakin vetää sitä.
Kuinka monta ruusuketta sinulla on?

  • 16
Elämäsi hevonen?

  • Leksa ja Marbella

Voisitko ikinä kuvitella pitäväsi laraa tallilla, jossa ei ole maneesia?

  • Voisin, mutta en haluaisi, ellei olisi maneesi käytössä lähellä.
Entäs voisitko pitää laraa ikinä pihatossa?

  • Voisin 
Lempi karkkisi?

  • Suklaa!
Lempi jäätelö?

  • Mansikka
Annatko hevosille ikinä mitään hevosnameja, vai annatko mielummin vaikka porkkanan?

  • Porkkanaa ja leipää ennemmin.
Lempi vaatteesi, entä ratsastus varuste?

  • Farkut ja neule tai tallivaatteet. Kypärä.

Onko sulla autokorttia? Entäs autoa, millainen?

  • Löytyy ajokortti sekä auto. Renault Scenic.
Millä kuljet tallille?

  • Kävellen, matkaa vain parisataa metriä.
Kuinka pitkä matka sulla on tallille?

  • ^
Lempi tv ohjelma?

  • Salatut elämät :D
Mitä radio kanavaa kuuntelet?

  • Nrj !
Minkä lemmikin haluaisit?

  • En enää mitään, kaikki tarvittavat löytyy jo 
Ketä ihailet?

  • Mun vanhempia


Jos saisit ihan minkä hevosen koko maailmasta kenet ottaisit? Entäs jos lasketaan myös ne jotka eivät tässä maailmassa enää ole?

  • Ottaisin Leksan takaisin

8.10.2013

Henkiin herätetty

En jaksa ruveta pahoittelemaan blogissa ollutta pientä taukoa, sillä omaksi iloksi tätä alunperinkin olen aloittanut kirjoittamaan.
Viime postauksesta onkin melkein 2 kuukautta, tässä ajassa on tapahtunut paljon ja koitankin nyt muistella tapahtuneita ja kirjoitella niistä.

Aloitetaan vaikka nyt Larasta.

Syyskuun alussa, juurin kun itse olin parantunut 3 viikkoa kestävästä mononukleoosista, Laralle tuli ähkyn oireita. Sunnuntai illalla soitin päivystävälle ell ja se tuli katsomaan Laran. Mitään ei mistään löytynyt ja sille annettiin kipulääkettä ja annettiin sen olla. 

toinen ihan pöllyssä
Seuraavana päivänä se oli ihan normaali, kunnes illalla taas samat oireet tuli esille. Juomisen ja syömisen se oli myös lopettanut. Maanantaina illalla annettiin itse sille hiukan kipulääkettä ja yritettiin väkisin juottaa sille suolavettä pullosta. Soitin myös päivystävälle, joka ei sitten suostunut lähteä ajamaan 100km päästä katsomaan ähkyhevosta..

Tiistaina sitten tuli aamusta ell katsomaan ja löysi ummetuksen, Larasta otettiin verinäytteet ja se nesteytettiin sillä se ei ollut sunnuntain jälkeen juonut mitään, sekä annettiin kipulääkettä.
Keskiviikko aamulla pakkasin Laran auton kyytiin ja lähdettiin klinikalle, jossa sitä taas letkutettiin. Lara jäi päiväksi klinikalle, jotta ell sai letkutettua sitä lisää päivän aikana (yhteensä 4 kertaa/päivä) ja illalla sitten hain sen kotiin jonka jälkeen kaikki oli taas hyvin.
klinikalle jätin tämän näköisen hepan

Tästä sitten lähdettiin pikkuhiljaa lisäämään liikuntaa ja nyt vasta ollaan päästy kunnolla treenaamaan.


Hyppäämäänkään ei olla keretty kuin 2 kertaa näiden sairastelujen vuoksi.


Lauantaina olin Ville Vaurion kouluvalmennuksessa, jostai jäi todella hyvä fiilis ja toivonkin Villen tulevan taas mahdollisimman pian valmentamaan. Sain Larasta ihan uudet liikkeet esille ja löysin oikeat nappulat ja fiiliksen !
Nyt jatketaan Villen ohjeiden mukaan.
Olen myös suunnitellut meneväni Laralla kisoihin hyppäämään tämän kuun lopussa.

Sitten Marbellaan.
Sen kanssa olen jatkanut samaan malliin kuin tähänkin asti, eikä oikeastaan ole tapahtunut mitään ihmeellistä tai erikoista.



30.8. Oltiin tallin omissa kisoissa jossa hyppäsin 50cm ja 70cm luokat. 50cm meni niin ja näin, Marbellan jännittäessä jokaista asiaa ja estettä. 70cm menikin jo paremmin kun oli tuttua, yksi puomi kuitenkin otettiin mukaan perusradalta.



22.9. Lähdettiin Empun ja Daisyn ja Marbellan kanssa Alvan tallille kisaamaan. Nämä oli nyt toiset ulkopuoliset kilpailut Marbellalla ja ensimmäiset joihin lähdettiin autolla.
Saan hypätä mb:llä nyt vain yhtä luokkaa kisoissa sillä se on vasta 4v, joten menin 50cm sillä tarkoituksena on lähinnä nyt vain kokemusten hakeminen ja kisatilanteisiin tottuminen, se kun on sellainen jännittäjä.


Marbella kuitenkin yllätti todella, sillä se meni verkassa ja radalla aivan kuin kotitreenissä, ilman pientäkään jännitystä. Puhdas rata ja ruusuke oli päivän saldona. Nyt vain lisää treeniä ja kisoja alle.
verkkaa



Marbellan kanssakin ajattelin lähteä kuun lopussa kisoihin Artukaisiin.

Ulkoasuun tulee muutosta myöhemmin ja silloin päivittelen vähän noita välilehtiä. 

Jotta saisin taas aikaiseksi kirjoitella tänne, niin nyt onkin vuorossa kysymyspostaus, joten kysymyksiä kehiin. Koitan vastailla viimeistään torstaina niihin !:)





15.8.2013

viime viikosta

Huhhu, ensimmäinen ilta pitkään aikaan kun jaksan raahautua koneen äreen tekemään jotain järkevää.

Keskiviikosta perjantaihin (31.7.-2.8.) mulla oli hiukan kipeä olo mutta se ei haitannut mun menoa mitenkään.
Kunnes sitten Lauantaina aamulla mulla nousi kuume ihan kunnolla ja oli todella hirveä olo, lähdin kuitenkin reippaasti tallille ja ruokin kaikki päivän ruokinnat.

Koko viikon mulla jatkui hirveä olo ja 39 asteen kuume. Päivisin jäinkin sängyn pohjalle ja nousin jossain kohtaa päivää ja kävin tallilla siivoamassa karsinan ja vähän liikuttamassa Laraa ja ruokkimassa väkipakolla.
Keskellä viikkoa tajusin kuitenkin etten oikeasti pysty ja annoin muiden ruokkia ja kävin vain siivoamassa karsinat.
Näillä mentiin viikko, antibiootin tosin sain vasta keskiviikkona
pariksi päiväksi


Viikon kuumeilun jälkeen kävin lääkärissä, ensin mulla epäiltiin angiinaa, sillä mun kurkku oli niin kipeä ja imusolmukkeet TODELLA turvonneet. Verikokeiden tulosten tultua selvisi, että mulla onkin joku mononukleoosi johon ei lääkkeet auta, se voi kestää monia viikkoja tai kuukausia.

Lääkäri määräsi myös kuukauen ratsastuskiellon, sillä tässä taudissa maksa ja etenkin perna voivat suurentua ja perna saattaa revetä jos esim. tipahdan tai saan jonkun iskun mahaan.

Tämän seurauksena Lara on joutunut juoksutuskuurille ja Marbella vapaalle, sillä se onnistui hankkimaan itselleen haavan takajalkaan johon sitten tuli imppari.




Nyt mun olotila on jo aika hyvä, mutta kirjoittamaan en silti ole jaksanut tulla sillä aamuisin olen käynyt tallilla jonka jälkeen olen mennyt iltapäiväkerholle töihin ja sieltä olen tullut suoraan tallille juoksuttamaan ja ruokkimaan heppoja.

Katsotaan jos ensi viikosta lähtien kävisin parina päivänä viikossa selässä hiukan ratsastelemassa, en nimittäin malta olla pois selästä varsinkin kun Lara tuntui niin hyvälle ennen tätä rumbaa.

Mutta nyt blogi viettää hetken hiljaiseloa kunnes päästään taas treenaamaan :)

puskalara